OMPUN JUHLANÄYTTELYN AVAJAISET VETIVÄT VÄKEÄ POSTIMUSEOSSAPostimuseon tilat täyttyivät kutsuvieraista, kun taiteilija Osmo Omenamäen Ompun osumia -näyttely avasi ovensa 20.1.2009. Ompun yli 40 vuoden tuotannon kattava monipuolinen näyttely oli avoinna yleisölle maaliskuun puoliväliin asti.
Ompun taiteen ystävät olivat lähteneet joukolla liikkeelle
ja avajaisissa oli sen mukaisesti tunnelmaa.
Tilaisuudessa puhui Suomen Postin entinen pääjohtaja Asko
Saviaho, joka on itsekin kerännyt Ompun postikortteja jo
vuosikymmenien ajan.
Helmikuussa 70 vuotta täyttävän taiteilijan ympärillä riitti
onnittelijoita.
Omppu selvästikin viihtyi kameroiden ristitulessa.
Ompun osumat
eivät liity pelkästään
postikortteihin, vaikka
niitäkin on taiteilijan
uran aikana syntynyt
noin 1.500 erilaista.
Hän on kuvittanut
myös postimerkkejä,
kirjan kansia, julisteita,
liikemerkkejä, viinipullon
etikettejä, ex-libriksiä
ja paljon muuta.
Näyttelyä katsellessa huomaa monen tutulta näyttävän työn kohdalla ajattelevansa, että kas, tuokin on Ompun käsialaa. Hänen taiteensa on läsnä miltei jokaisen ihmisen elämässä, vaikkei siihen aina tule kiinnittäneeksi huomiota. Esimerkiksi kirjan kansia on syntynyt jo yli 800!
Näyttelyssä on esillä myös Ompun harvemmin nähtyjä graafisia
ja vesiväritöitä.
Omppu oli tyylilleen
uskollisena sävyttänyt
asunsa näyttelyn
julisteen mukaiseksi.
Ompun Osumia -näyttelyyn liittyi myös monia oheistapahtumia, taiteilijan haastatteluja ja työnäytöksiä. Hieno satsaus sekä museolta että taiteilijalta!
Ompun omakuva
postikortissa havainnoi,
miten ajatukset
miehen päässä
muuttuvat piirroksiksi.