.
KERHOJEN OMAKUVAMERKIT, KORTIT JA NÄYTTELYT
KIINNOSTIVAT POSTIMERKIN PÄIVÄNÄ
Postimerkin Päivää vietettiin viime vuoden tapaan yli 40 paikkakunnalla. Saatu palaute on ollut lähes yksinomaan positiivista. Suurimman suosion kävijöiden keskuudessa näyttävät saavuttaneen kerhojen omakuvamerkit ja niihin sopivat kortit. Myös paikalliset pienimuotoiset näyttelyt kiinnostivat ihmisiä.
Åbo Frimärksamlare-
föreningin omakuvamerkit
Kupittaan Pyhän Henrikin
lähteestä (kuva) ja
Samppalinnan myllystä
tekivät hyvin kauppansa.
Niitä on vielä saatavissa
rajoitettu määrä kerholta.
Kerhojen antaman palautteen mukaan yhteistyö postitoimipaikkojen kanssa sujui erittäin hyvässä hengessä. Monin paikoin toivotaan kuitenkin ensi vuodeksi mahdollisuutta viettää päivää asiakasvirtojen äärellä kauppakeskuksissa, monitoimitaloissa, jne. Niissä liikkuu enemmän ihmisiä ja olisi ehkä tilaa myös pienen näyttelyn järjestämiseen. Leimaus on silti tärkeä osa tapahtumaa, järjestettiinpä se missä tahansa.
Postimerkin Päivänä ilmestyi useita uusia valtakunnallisiakin postimerkkejä, mm. Suomen itsenäisyyden 90-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kahdeksan merkin pienoisarkki Muistikuvia Suomesta. Sen kuvat pohjautuvat Postin ja Helsingin Sanomien kuukausiliitteen järjestämään valokuvien keruukampanjaan. Juhlamerkkien teeman vuoksi Postimerkin Päivän erikoisleiman aiheeksi oli valittu valokuva-albumi kuvineen.
Pienoisnäyttelyitä monella paikkakunnalla
Postitoimipaikkojen nykyisestä tilanahtaudesta huolimatta monilla paikkakunnilla oli järjestetty myös pienimuotoinen muutaman kehyksen näyttely, jonka avulla postimerkkeilyä ja korttikeräilyä saattoi esitellä kävijöille. Ainakin Kirkkonummella, Järvenpäässä, Lappeenrannassa, Turussa, Uudessakaupungissa, Kokkolassa, Iisalmessa ja Kajaanissa oli esillä pienimuotoisia kokoelmia kehyksissä. Uudessakaupungissa ja Kajaanissa näyttely oli postissa pidempäänkin kuin vain Postimerkin Päivän ajan.
Suomen Filatelistiliiton kerhoille toimittamat Filatelisti-lehdet ja Postimerkin Päivän kortit saapuivat ilmeisesti kaikkialle hyvissä ajoin ja etenkin lehtien menekkiin oltiin tyytyväisiä.
Monet kerhot kokivat Postimerkin Päivän ajankohdan huonona. Kaksoispyhän aattona ihmisillä on mielessä ennemminkin ruoan hankinta pyhiksi ja viikonvaihteen kyläilyt kuin postimerkkiharrastus. Tämä näkyi jopa Helsingin Pääpostissa, missä kävijämäärä jäi odotettua vähäisemmäksi runsaasta uutuusmerkkien ilmestymisestä ja ensipäiväleimauksesta huolimatta.
Helsingissä saattoivat perjantain kävijämäärään vaikuttaa myös pyhinä järjestetyt Postimerkkimessut. Monet säästivät käyntinsä viikonloppuun, eivätkä tulleet perjantaina. Lauantain kävijämäärä messuilla olikin sitten sitä suurempi: 4.500 ihmistä yhden päivän aikana.
Uusia jäseniä
Mitään suurta ryntäystä kerhoihin Postimerkin Päivä ei tietysti yhden päivän tapahtumana saanut aikaan, mutta herätti tietysti kiinnostusta. Monet kerhot raportoivat myös 1-3 uudesta jäsenestä, mikä on ilolla pantava merkille. Lisäksi kokemus viime vuodelta on osoittanut, että monet tulevat kerhoiltoihin pienellä viiveellä, talven mittaan.
Paikallislehdistö oli toisin paikoin hyvinkin kiinnostunutta ja esimerkiksi Uudessakaupungissa tapahtuma poiki peräti neljä juttua. Turussa suomenkielinen lehdistö kertoi Turun Postimerkkikerhon tapahtumasta ja ruotsinkielinen Åbo Filatelistföreningin.
Turussa oli järjestetty myös yleisön kohteiden ja kokoelmien arviointipalvelu, jossa Suomen Filateliapalvelussa työskentelevä Juha Valtonen arvioi postimerkkejä ja Åbo Filatelistföreningin puheenjohtaja Thomas Holm postikortteja. Myös ainakin Kokkolassa oli postimerkkien ja -korttien arviointia.
"Kannattaa olla jatkossakin mukana"
Helsingin Pääpostitalolla Postimerkin Päivää vietti kolme kerhoa, Suomen Filatelistiseura, Maksimifilatelisit ja Posti- ja Telefilatelistit. SF:n puheenjohtaja Seppo Laaksonen kiteytti useimpien kerhojen näkemyksen toteamalla raportissaan: "Kokonaisuudesta jäi hyvä vaikutelma, ensi vuonna SF:n kannattaa myös olla mukana."
Turun Länsikeskuksen postitoimistossa olivat Postimerkin Päivän vietossa tiskin takana Leo Wieczorowski (vas.), Matti Ahlroos ja Guy Grönholm.
Kemissä vietettiin Postimerkin Päivää yhdessä Lapin Postimerkkeilijöiden kanssa
Pohjoisen filatelistit viettivät Postimerkin Päivää Kemissä nyt toista kertaa, edellinen olikin jo vuonna 1996. Jatkoa ei varmaan tarvitse odottaa yhtä kauan! Yleisölle oli tällä kertaa tarjolla 10 kehyksen näyttely, jossa esillä oli monenlaista filateliaa maailman ensimmäisestä postimerkistä Penny Blackistä Walt Disney -aiheisiin, Kemin postileimoihin, kortteihin ja firmakuoriin. Myös osa Kalevi Jylhänkankaan kuolema-aiheisesta kokoelmasta oli mukana. Yleisöä riitti kehysten väliin jopa jonoksi asti.
Kemin Postimerkin Päivän näyttely kiinnosti yleisöä.
Tarjolla myös kokoelmien arviointia, neuvontaa ja opastusta.
Myös paikallinen lehdistö oli kiinnostunut Postimerkin Päivästä
Kemissä.
- - -
Vuoden 2006 Postimerkin Päivän tunnelmia Helsingistä löydät
tästä.