.

TUORILLE JA HELLMANILLE KULTAISET PRO PHILATELIA -MITALIT, RAIJA MIKKOLASTA VUODEN NAISFILATELISTI

Suomen Filatelistiliiton puheenjohtajan tehtävät liittokokouksessa Hämeenlinnassa 20.5.2007 jättänyt Jussi Tuori palkittiin läksiäisiksi suomalaisen postimerkkeilyn korkeimmalla ansiomitalilla, kultaisella Pro Philatelialla. Samoin kultaisen mitalin sai kauppias Kaj Hellman. Mitalin on puolen vuosisadan aikana saanut tätä ennen 18 merkittävää filatelian alan vaikuttajaa. Raija Mikkola valittiin Vuoden Naisfilatelistiksi.

Kuvassa Jussi Tuori (vas.) ja Kaj Hellman.

Jussi Tuori on toiminut kahteen otteeseen Suomen Filatelistiliiton puheenjohtajana, 1989-92 ja 2004-07. Hän on myös kansainvälisen filatelistiliittojen federaation FIP:n perinteisen filatelian komission puheenjohtaja.

Tuorin filateelinen ansiolista on pitkä. Hän on saavuttanut kansainvälisiä kultamitaleita ja suuria kultamitaleita useilla kokoelmilla. Klassisen Suomen lisäksi hän on menestynyt klassisen Tanskan kokoelmallaan sekä viime aikoina mm. Saarismallin ja Malli 1930:n kokoelmilla sekä leimamerkeillä.

Jussi Tuori on kansainvälinen tuomari perinteisessä, ehiö- ja leimamerkkiluokassa. Hänellä on myös ns. team leader -valtuutus kansainvälisissä näyttelyissä. Lisäksi Tuori on aitouttaja, jonka alaan kuuluvat suomalaiset postimerkkimallit 1856, 1860, 1866, 1875 ja 1885. Hän on kansainvälisen aitouttajien yhdistyksen AIEP:n jäsen.

Tuorin kansainvälisiin meriitteihin kuuluu myös harvinainen kirjainyhdistelmä RDP (Roll of Distinguished Philatelists). Hän kirjoitti nimensä tähän kuuluisaan ansioituneiden filatelistien rullaan Englannissa vuonna 2005. Hän on myös monien kotimaisten ja ulkomaisten filateelisten yhdistysten jäsen.

Kaj Hellman tunnetaan kansainvälisestikin merkittävänä postimerkkiasiantuntijana ja kauppiaana. Hän on ollut järjestämässä useita postimerkkinäyttelyitä ja tapahtumia, muun muassa kansainvälisiä Finlandia 88 ja Finlandia 95 -näyttelyitä, osallistunut kirjoittajana ja kustantajana monien kirjojen julkaisemiseen ja pitänyt esitelmäsarjoja filateliasta.

Kaj Hellmanin kultamitali myönnettiin Suomen Ehiöfilatelistien hakemuksesta. Hellman on pitkään toiminut yhdistyksen puheenjohtajana ja sihteerinä. Hän on jäsen myös useissa muissa filateelisissa yhdistyksissä.

Raija Mikkolasta Vuoden Naisfilatelisti

Kokemäen Postimerkkikerhon puheenjohtaja Raija Mikkola valittiin Vuoden Naisfilatelistiksi 2007. Tänä vuonna 11. kertaa jaettu palkinto myönnetään filateliassa ansioituneelle naiskeräilijälle. Raija Mikkola on toiminut liiton VBO -vaihtotoiminnan keskusasiamiehenä vuodesta 2000 lähtien. Vaihtotoiminnassa on mukana yli 40 kerhoa.