POHJOIS-SUOMEN FILATELIAPÄIVÄ KERÄSI KAJAANIIN
OSALLISTUJIA KUUDESTA POHJOISEN KERHOSTA
Kajaanissa Kaukametsän opistolla 19.4.2008 järjestetty filateliapäivä keräsi yli 40 osallistujaa kuudesta Pohjois-Suomen kerhosta ja vielä useammalta paikkakunnalta. Mukana oli väkeä Kajaanin lisäksi Iisalmesta, Lieksasta, Kuopiosta, Rovaniemeltä, Kemistä, Oulusta ja Ylivieskasta. Vain Raahen edustus puuttui. Päivän yhteydessä järjestettiin Pohjois-Suomen kerhojen puheenjohtajakokous.
Seuraava Pohjois-Suomen aluetapaaminen pidetään keväällä 2010 Rovaniemellä Lapin Postimerkkeilijöiden täyttäessä 20 vuotta. Oulun Postimerkkikerho täyttää samana vuonna 80 vuotta ja järjestää mahdollisesti kerhonäyttelyn yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan museon kanssa.
Kainuun Sanomien haastattelussa Miikka Kortelainen (vas.),
näyttelykehysten toisella puolella vasemmalta Martti Lehto,
Urpo Junkkila (selin) ja Kari Hynynen.
Kauppiaiden myyntilaatikot kiinnostivat Pertti Saloa (vas.)
ja Kajaanin Postimerkkikerhon puheenjohtajaa Antti Mäkistä.
Kauppiaiden myyntipöytien äärellä oli muutoinkin vilkasta.
Suomen Filatelistiliiton varapuheenjohtaja
Jukka Mäkinen on Oulun Postimerkkikerhon jäsen
ja edustaa pohjoisia kerhoja liiton hallituksessa.
Jukka Mäkisen esitelmä aihekokoelman rakentamisesta
piti kuulijat tarkkaavaisina.