MITALEITA JA MUSIIKKIA
Lapoex 2010 oli näyttely, jossa ihmiset viihtyivät. Siitä kuului kiitos ennen kaikkea järjestäjille, eli Lahden Postimerkkikerholle. Kuten tuomariston puheenjohtaja Kari Rahiala jossakin vaiheessa totesi: "Fiilis on tärkeää! Ilman sitä ei harrastuksella ole tulevaisuutta." Lapoexissa fiilis oli kohdallaan.
Palkintojenjakopäivällisten musiikillisesta annista huolehti
viisihenkinen kokoonpano "Pubiree" (vrt. "Kabaree"), joka sai
yleisön innostumaan postimerkkeihin liittyvillä sanoituksillaan
ja svengaavalla musiikillaan.
Liiton puheenjohtaja Ari Muhonen (joka itsekin
soittaa kitaraa ja laulaa bändissä) selvästikin
piti esityksestä.
Tuomariston sihteeri Risto Jussila tarkkailee
aitiopaikalta.
Tässä taidetaan jo jännittää palkintoja. Ylhäällä vas. Risto
Pitkänen, Hannu Elo, Olavi Koponen sekä Leena ja Seppo
Talvio, etualalla vas. Klaus Juvas.
Tuomariston puheenjohtaja Kari Rahiala lukee palkintolauta-
kunnan kertomusta.
Pronssimitalin sai tällä kertaa yleensä kullan kilinään tottunut
Erkki Toivakka Kauhajoen postia käsittelevällä uudella
kokoelmallaan. "Hauskaa, oletin saavani vain osallistumis-
todistuksen," Toivakka hymyili iloisena.
Hopeamitalin saajia ryhmäkuvassa, Esko Seitsonen (vas.),
John B. Godfrey, Heikki Salokannel ja Pekka Taitto. Kaikilla
oli näyttelyssä esillä useampia kokoelmia.
Vermeilin eli kullatun hopeamitalin kävivät noutamassa Olli
Viljanen (vas.), René Hillesum, Hannu Elo, Pekka Taitto ja
Klaus Juvas.
Ison vermeilin saivat mm. Ari Muhonen (toinen vas.), Jani
Taskinen, hollantilainen Dirk Speksnijder (kuvassa hänen
poikansa) sekä Pauli Ihamäki.
John B. Godfrey (vas.), Johan Snellman, Seppo Talvio ja
Heikki Salokannel saivat kukin kultamitalin, jakamassa Kari
Rahiala.
Johan Snellman (vas.) ja Seppo Talvio ovat molemmat
laivapostin kerääjiä.
Palmares-päivällisten jännittävin hetki on aina mestariluokan
äänestyksen tulosten julkistaminen. Luokassa kilpaili viisi
kokoelmaa. Werner Filmer (vas.), Pekka Taitto, Olavi Koponen
ja Roger P. Quinby odottavat äänestyksen tuloksia. Viides
osallistuja, Kari Lehtonen ei ollut paikalla.
"Ja eniten ääniä tuomareiden salaisessa lippuäänestyksessä
on saanut Pekka Taitto Päijät-Hämeen postia -kokoelmallaan..."
Voittaja on vähintäänkin yllättynyt!
"Voiko tämä olla tottakaan..!"
Palkintojen vuoro.
Ministeri Iiro Viinanen ojentaa Grand Prix'n Pekka Taitolle.
Ihmiselämässä on hetkiä...!
Nyt hymyilyttää jo kaikkia muitakin.
Tulosluettelo kiinnostaa tietenkin jokaista ja pisteitä vertaillaan.
Vasemmalta Hannu Elo, Esa Kärkäs ja Aarno Aspbäck.
Lopuksi vielä näyttelyn tuomaristo yhteiskuvassa. Vasemmalta
Kari Rahiala, Jarkko Leppänen (joka toimi tuomariharjoittelijana),
Raino Heino, Tom Peltonen, Jukka Sarkki (joka toimi myös
tuomariston puheenjohtajaharjoittelijana, Olli Turunen, Jaakko
Ossa, Kaarlo Hirvikoski, Petteri Hannula ja Harry Swanljung.
Näyttelyn kaikki tulokset löydät tästä.