LONDON 2010 KERÄSI YLI 40 000 KÄVIJÄÄ
Britit onnistuivat tekemään pienestä suuren. Lontoon Islingtonin Business Design Centerissä 8.-15.5.2010 järjestetty London 2010 Festival of Stamps -näyttely pystytettiin pieneen tilaan ja ensi kertaa näyttelyiden historiassa kokoelmat vaihdettiin toisiin yhdessä yössä keskellä viikkoa. Näin saatiin mukaan kaksinkertainen määrä kokoelmia.
Alkuviikon esillä olleiden kokoelmien tuloksia kiinnitetään kehyksiin.
Kaikkiaan esillä oli 2500 kehystä kokoelmia, joista kerrallaan nähtiin 1250. Alkuviikosta olivat esillä perinteisen filatelian, ehiöluokan ja leimamerkkiluokan kokoelmat. Loppuviikosta nähtiin postihistorian luokka, aihefilatelia ja lentoposti. Mukana olivat lisäksi yhden kehyksen kokoelmat ja kirjallisuusluokka.
Kesti aikansa, ennenkuin kaikkien kokoelmien
tulokset olivat selvillä.
Mitaliruusukkeiden kiinnittämistä kehyksiin seurattiin silmä
tarkkana.
Väki kehysten ympärillä lisääntyi silminnähden sitä mukaa
kun tieto tulosten saapumisesta levisi yleisön keskuudessa.
Kaikki alkuviikon tulokset saatiin kehyksiin tiistaina iltapäivällä.
Keskiviikkona esillä olivat jo uudet kokoelmat. Järjestäjien
mukaan vaihto kesti yhteensä vain kuusi tuntia!
Kauppiaspöytien äärellä riitti väkeä joka päivälle.
Kauppiaita oli sijoitettu kahteen ja osittain kolmeen kerrokseen.
Sieltä löytyi täydennystä varmaan lähes jokaiseen kokoelmaan.Lontoon näyttely oli kauppiasmäärältään suuri, 150 kauppiasta ja postihallintoa, mutta mitenkään ylivertaiselta tarjonta ei näyttänyt joka syksyiseen ja keväiseen Stampexiin verrattuna. Järjestäjien ilmoituksen mukaan kävijämäärä oli jokaisena päivänä noin 5.000. Siitä riitti asiakkaita joka tiskille.
Turkulainen Suomen Filateliapalvelu oli mukana jo perinteiseen
tapaan. Tatu Untinen (oik.) ja Tomi Heinonen esittelevät
liikkeen valikoimia slovakialaiselle Vojtech Jankovicille.
Kaj Hellman (vas.) sanoi olevansa viimeistä kertaa mukana
suuressa kansainvälisessä näyttelyssä. Niitä on kertynyt
vuosien varrella todella paljon. Toivottavasti näemme Kaj'n
silti edelleen mukana, vaikkapa vain tapaamassa vanhoja
tuttuja. Kuvassa oikealla on Ruotsin kauppiasliiton puheen-
johtaja Göran Heijtz.
Korkeatasoisia seminaareja näyttelyn yhteydessä
Näyttelyn aikana järjestettiin kaksi korkeatasoista kansainvälistä seminaaria, aihefilateliasta ja postihistoriasta.
Ruotsin Jonas Hällström esitteli aihekokoelman rakentamista
oman kokoelmansa pohjalta. Kokoelman aiheena on Clausewitzin
sodankäynnin teoria!
Hällströmin kokoelmalehtiä, joista käy ilmi, miten etulehdellä
esitetty suunnitelma toteutuu kokoelman edetessä. Seinälle
heijastetusta kuvasta huomaa myös, että kokoelma on
rakennettu A3-lehdille.
Englantilaisen Christine A. Earlen kokoelma Otteita sota-
ajan päiväkirjasta 1939-1945 sai näyttelyssä kultamitalin
lisäksi kunniapalkinnon tarinan kehittelystä. Earlen käyttämät
neliön muotoiset sivut, joita mahtuu kehyksissä kolme riviin,
herättivät paljon keskustelua.
Earle esitteli seminaarissa kokoelmansa rakennetta, joka
näkyy mm. johdonmukaisina otsikko- ja alaotsikkomerkintöinä
kokoelman sivuilla.
Lontoon näyttelyn suomalaistulokset löydät tästä.