.
TAVASTEX 2007 - VUODEN KANSALLINEN NÄYTTELY KUVINA
Melkein valmista. Riihimäen kerhon puheen-
johtaja Esa Aaltonen viimeistelee kehys-
ten kiinnityksiä.
Näyttelyssä riitti yleisöä sekä kehysten äärelle että
kauppiaiden tiskien ääreen.
Aihetuomarit Raino Heino ja Frode Vesterby Knudsen
(Tanska) kokoelmien äärellä.
Tuomariharjoittelija Jussi Murtosaari (vas.) vaihtaa
mielipiteitä turkulaisten kanssa, keskustelukumppaneina
Jarmo Lampi ja Pekka Rannikko.
Myös Erkki Toivakalla (oik.) on Murtosaarelle asiaa.
Kaj Hellman pakkaa tai purkaa, taustalla
Henrik Wirzenius.
Korttitaiteilija Jaana Aaltonen oli paikalla
signeeraamassa töitään.
Filatelisti-lehden päätoimittaja Lauri
Poropudas on istahtanut hetkeksi.
Riihimäkeläinen kauppias Eero Hellsten (kuvan keskellä)
myyntipöytänsä takana.
Myös tamperelaiset Hannu ja Teija Vetola olivat
kauppiaina paikalla.
Postin Sari Wollstén on ollut järjestämässä
monia näyttelyitä.
Kolmella kokoelmalla mukana näyttelyssä ollut John
Godfrey (vas.) ja Suomen Filatelistiliiton puheenjohtaja
Jussi Tuori näyttelyillallisilla.
Olavi Nummelin Raumalta (keskellä) sai kultamitalin
lisäksi klassisen Kreikan kokoelmastaan kunniapalkinnon.
Taustalla Jussi Tuori (vas.) ja Kari Kontiokoski.
Kultaa ja kunniaa. Mestariluokan voittaja
Reinhard Weber (vas.) ja postihistorian
luokassa kultamitalilla palkittu Bo Söderholm.
Jyväskyläläinen Tuomo Koskiaho, kultaa
perinteisen luokan Viro-kokoelmalla.
Seppo Talvio (vas.) sai kultaa meripostikokoelmallaan
postihistorian luokassa kuten myös taustalla näkyvä
Bo Söderholm.
Ulla Kemppilä sai kultaa aiheluokassa kirja-
aiheisella kokoelmallaan.
Markku Koivuniemen Punainen Risti 1904-46 sai ison
kullatun hopean ja kunniapalkinnon.
Liiton entinen puheenjohtaja Risto-Matti Kauhanen (oik.)
vastaanottaa ison kullatun hopeamitalin Jussi Tuorilta.
Taustalla Esko Tuomola (vas.), Kari Kontiokoski ja Teuvo
Rodén.
Paavo Salmivaaran klassinen Englanti-
kokoelma sai myös ison kullatun hopean.
Näyttelytoimikunnan puheenjohtaja Aapo Korte luovut-
taa ison kullatun hopeamitalin aiheluokassa menesty-
neelle hollantilaiselle Dirk Speksnijderille.
Antti Lehmus sai ison kullatun hopean Karjalan radan
postia käsittelevällä kokoelmallaan.
Suomen Filatelistiseuran puheenjohtaja Seppo Laaksonen
vaikuttaa tyytyväiseltä. Hän sai Slovakian postihistoriaa
käsittelevällä kokoelmallaan kullatun hopeamitalin.
Jarmo Lampi sai niinikään kullatun hopeamitalin.
Aihekeräilijänä tunnetun Jarkko Leppäsen debyytti
postihistorian luokassa toi kullattua hopeaa, mikä sel-
västikin oli miehelle mieleen.
Reijo Siltasen muikea ilme kertoo, että hänkin oli tyyty-
väinen Malli 1963 -kokoelmansa menestykseen.
Hämeenlinnalaisen Liisa Kuuri-Riutan
aihekokoelma bulgarialaisista sai myös
kullatun hopeamitalin.
Kalevi Jylhäkankaan (oik.) kuolema-aiheinen kokoelma
sai ison hopeamitalin. Aapo Korte ojentaa.
Suojarei'ityksiä näyttelykokoelmassaan esittänyt Hannu
Elo (oik.) naurattaa palkintojen jakajia.
Aarno Harengon (oik.) Zeppelin-posti palkittiin kullatulla
hopealla.
Jaan Otsason esitti näyttelyssä virolaisia leimamerkkejä.
Voitokkaat naiset, Ulla Kemppilä ja Liisa
Kuuri-Riutta purkavat kokoelmia näyttelyn
päätteeksi.