POSTIMERKKIMESSUJEN SUOSIO JATKUI TÄNÄKIN VUONNA
FILATELIA 2008:ssa liki 40 uutta kokoelmaa ja hieno Viro-näyttely

Postimerkkimessut keräsivät hyvin väkeä tänäkin vuonna, vaikka paikkaa vaihdettiin toistamiseen, Kirjamessut olivat naapurissa ja vettä satoi. Sunnuntaina oli lisäksi vaalipäivä.


Yleisöä riitti paikoin lähes tungokseen asti.

Helsingin Messukeskuksen kongressisiiven Talvipuutarhassa 25.-26.10.2008 järjestetyille Postimerkkimessuille tuli väkeä kauempaakin maakunnista - ei pelkästään katsomaan näyttelyä ja tutustumaan kauppiaiden tarjontaan, vaan myös tapaamaan toisiaan. Filateliahan ei ole vain oman kokoelman ääressä puurtamista, vaan myös sosiaalinen harrastus!


Reijo Nummela Keravalta (vas.) vaihtaa kuulumisia liiton
hallituksen jäsenen, jyväskyläläisen Jussi Murtosaaren ja
Filatelisti-lehden päätoimittaja Lauri Poroputaan kanssa.


Kuopion filatelistikerhon puheenjohtaja Risto Pitkänen
ja liiton varapuheenjohtaja Jukka Mäkinen tulivat paikalle
paitsi messujen takia myös liiton hallituksen kokoukseen.


Matti ja Tarja Sipari ovat tässä saaneet keskelleen
Jaakko Pelttarin Tampereelta.

Suomen Posti oli joukosta poissa

Messut osoittivat, että perinnettä voitiin ja haluttiin jatkaa, vaikka aiemmin näkyvänä sponsorina toiminut Itellan Postimerkkikeskus olikin nyt poissa tapahtumasta. Monien messukävijöiden kaipaama Posti oli ehtinyt varata itselleen paikan Kirjamessuilta jo ennen Postimerkkimessujen tapahtuma-ajankohdasta päättämistä, eikä voinut sitä enää peruuttaa. Ensi vuonna toivottavasti saamme jälleen suomalaisetkin merkit ja leimat mukaan messuille.

Ahvenanmaan ja Viron postihallinnot olivat mukana nytkin, ja Ahvenanmaan messupostileimalla riitti kysyntää.

Tämän vuoden
Postimerkkimessujen
kauppiastarjonta oli viime vuotista
laajempi, ja nyt
pöytien ääreen
myös mahtui
paremmin, sillä
Talvipuutarhassa
tilaa oli käytössä
enemmän.
Kaikki tuntuivat
tyytyväisiltä uuteen
järjestelyyn.

Yhden tai useamman kauppiaspaikan olivat messuilta varanneet AB Philea, Aspbäcks Vykort och Brev, Eesti Post, Kaj Hellman, Käpylän Merkki, Merkki-Albert, Pietarin Filateliapalvelu, Posten Åland, Postimerkkiliike A. Pischow, Postimerkkiliike Lauri Peltonen, Postimerkkipalvelu Vetola ja Suomen Filateliapalvelu. Myös Suomen Filatelistiliitolla oli oma myyntipöytänsä messuilla.

Ruotsissa toimivan
Aspbäcks Vykort
och Brevin
myyntitiskin ympärillä
kävi jatkuva kuhina
aamusta iltaan.


Uudet postimerkkiluettelot tekivät hyvin kauppansa
Suomen Filateliapalvelun tiskillä.

Kauppias
Tom Peltonen
Hangosta piti
Messukeskuksen
Talvipuutarhaa
erinomaisena
valintana messu-tapahtumalle.

Postimerkkimessujen yhteydessä järjestettiin tänä vuonna kansallisen tason FILATELIA 2008 -postimerkkinäyttely, jossa oli kutsuttuna mukana yli 90 kehyksen laajuinen Viron filatelian erikoisnäyttely. Eesti Filatelistit ry:n kokoamalla korkeatasoisella näyttelyllä juhlistettiin itsenäisen Viron ensimmäisten postimerkkien 90 vuoden takaista ilmestymistä.

Yhden kehyksen näyttelyssä liki 40 uutta kokoelmaa

FILATELIA 2008 -näyttelyn varsinaisessa kilpailuluokassa esitettiin tällä kertaa vain yhden kehyksen kokoelmia. Tarkoituksena oli tarjota yleisölle mahdollisimman monipuolinen ja tuore otos suomalaista filateliaa, ja sellainen näyttelystä tulikin. Mukana oli kokoelmia kaikista virallisista näyttelyluokista sekä postikorttiluokasta. Ja mikä parasta, 77 % eli liki 40 oli täysin uusia kokoelmia, jotka eivät aiemmin ole olleet esillä. Monet oli tehty juuri tätä näyttelyä silmälläpitäen.

Näyttelyssä oli
koeluokkana
mukana myös
postikorttiluokka,
jota yleisö tutki
mielenkiinnolla.
Tuomaristonkin
mielestä luokka
on kehittynyt
nopeasti sen jälkeen
kun postikortit otettiin mukaan postimerkki-
näyttelyihin.

Näyttelyn tuomaristo ei jakanut huippumitaleita kovinkaan runsaskätisesti. Kultamitalit menivät molemmat postihistorian luokkaan Saarismallin kokoelmille. Jussi Tuorin Saarismallin Vaasan painoksen eli ns. Vaasan mallin ulkomaankäyttöjä esittelevä hieno kokoelma sai 85 pistettä. Samaan pistemäärään ylsi Ari Muhosen postihistoriallinen tutkimuskokoelma punaisen alueen postista keväällä 1918. Muhosen kokoelma palkittiin myös näyttelyn parhaana kokoelmana.


Tuomariston puheenjohtaja Risto-Matti Kauhanen lukee
palkintolautakunnan kertomusta, tuomariston sihteeri
Kari Kontiokoski kuuntelee.

Tuomaristo muistutti palkintolautakunnan kertomuksessa jälleen kerran näytteilleasettajia siitä, että yhden kehyksen kokoelmien tulee perustua aiheeseen, joka on parhaiten käsiteltävissä vain yhden kehyksen laajuisena. Samalla tulee muistaa, että kunkin alaluokan kokoelmat tulee rakentaa sen luokan sääntöjen mukaisiksi.


Tuomariston palautetilaisuudessa näytteilleasettajilla
oli tilaisuus keskustella kokoelmiensa kehittämisestä.
Kuvassa Jaakko Salin (vas.) saa hyviä neuvoja postihistorian
tuomari Jorma Lindebladilta. Ari Muhonen kuuntelee taustalla.


Kaarlo Hirvikoski (keskellä) oli myös mukana tuomaristossa.

Parhaasta kokoelmasta
palkitun Ari Muhosen
lisäksi komean pystin
kanssa lähti
näyttelystä kotiin
Mauri Lahtinen, joka
sai vuodeksi haltuunsa
arvostetun Leo Linder
Trophyn. Karl-Erik
Stenbergin jälkeläisten
ja Corinphilan aikanaan
lahjoittama palkinto
annetaan erityisen
menestyneelle Suomen
filatelian klassisen
kauden keräilijälle.

Helena Salomaasta Vuoden Naisfilatelisti

Vuoden Naisfilatelistin kiertopokaali annettiin tänä vuonna jyväskyläläiselle Helena Salomaalle. Palkinto luovutettiin Helenalle Keski-Suomen Filatelistiseuran kokouksessa messujen jälkeisellä viikolla. Helena Salomaa tunnetaan erityisesti aihefilatelistina. Hänen kokoelmansa "Kemian tarina" sai suuren kullatun hopeamitalin ja kunniapalkinnon Kesfila 2008 -näyttelyssä viime keväänä.

Kaikki Filatelia 2008 -näyttelytulokset löydät tästä.

- - -
Vuoden 2007 Postimerkkimessuista voit lukea tästä.