.
TAMFILA 2009 -NÄYTTELY OLI
TAMPEREEN FILATELISTISEURAN JUHLAA

Vuoden 2009 kansallisessa postimerkkinäyttelyssä Tamfila 2009:ssä oli ajoittain hiukan hiljaista, mutta muutoin Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 9.-11.10.2009 järjestetty tapahtuma täytti hyvin odotukset. Kolmipäiväisen tapahtuman aikana oli tilaisuus tutustua lähes 150 näyttelykokoelmaan ja tehdä löytöjä omiinkin kokoelmiin kauppiaispöytien tarjonnasta.

Tapahtuman aikana vietettiin myös järjestävän Tampereen Filatelistiseuran "noin 90-vuotisjuhlia" kaupungin Raatihuoneen juhlavastaanotolla ja palkintojenjakopäivällisten yhteydessä. Tavan mukaan järjestävän seuran jäsenet olivat ahkeroineet myös omien uusien kokoelmien saamiseksi näyttelyyn - ja tietysti hyvin tuloksin.


Suureen urheiluhalliin sijoitetut kokoelmat jättivät
runsaasti tilaa yleisölle.


Muun ohjelman lisäksi näyttely tarjosi myös tilaisuuden
tuttujen tapaamiseen.


Kauppiaiden lisäksi mukana olivat Suomen ja Ahvenan-
maan postihallinnot.


Uutuutena pari vuotta sitten näyttelyihin mukaan tullut
postikorttiluokka on kehittynyt nopeasti varteenotettavaksi
näyttelyluokaksi. Yrjö Niemen kokoelma Siperian rautatien
rakentamisesta palkittiin näyttelyn parhaana postikortti-
kokoelmana isolla kullatulla hopeamitalilla.

Kilpailukokoelmien lisäksi näyttelyssä oli kenties viimeinen tilaisuus nähdä edesmenneen tamperelaisen Heikki Pahlmanin ainutlaatuinen varhaisfilatelian kokoelma "Suomi 1566-1856", joka sai kultamitalin Washingtonissa vuonna 2006.

Kutsuttujen luokassa oli mukana myös Jari Majanderin kaksi suurta kultamitalia kansainvälisissä näyttelyissä tänä vuonna saanut aihefilateelinen polkupyöräkokoelma "The Wheels of Chance - The Bicycling Society".

Tampereen Filatelistiseura juhli "noin 90 ikävuottaan"

Näyttelyn järjestänyt Tampereen Filatelistiseura juhli tapahtumalla "noin 90 ikävuottaan". Yrityksistä huolimatta seuran tarkkaa ikää ei ole saatu selville, kuten historioitsija Juha Valtonen osoitti juhlaesitelmässään Tampereen Suomalaisella Klubilla, missä palkintojenjako järjestettiin. Tämä pieni epäselvyys juhlan aiheesta ei mitenkään haitannut iloista tunnelmaa, ehkä jopa päinvastoin.


Juhlaväki valmistautuu kohottamaan maljan juhlivalle seuralle.

Tampereen
Filatelistiseuran
puheenjohtaja
Kari Salonen
kantoi suurimman
vastuun näyttely-
järjestelyjen
onnistumisesta.


Liiton puheenjohtaja Ari Muhonen (oik.) ja varapuheen-
johtaja Jukka Mäkinen olivat myös läsnä juhlatilaisuudessa.


Tero Sisto (vas.)
ja Mika Niininen
hoitivat paikan päällä
käytännön asioita.

Heikki Kähärin
esitelmä käsitteli
postimerkkejä
sijoituskohteina.

Jarkko Leppänen (vas.)
palkittiin monista
hyvistä kokoelmistaan,
onnittelijana
kuvassa tuomariston
puheenjohtaja
Juhani Pietilä.

Palkintojenjaossa nähtiin iloisia tuuletuksia, arvokkaita kumarruksia, hillittyä iloa ja kaiketi pientä harmistustakin. Ainahan ei voi mennä ihan niinkuin toivoisi, mutta seuraavalla kerralla sitten...


Juha Erikson tuulettaa saatuaan automaattivihko-
kokoelmallaan kullattun hopeamitalin.


Seppo Talvio pokkasi ensimmäistä kertaa esillä olleella
Cunard Linen laivapostihistoriallaan kultamitalin.

Markku Koivuniemen
Punaisen Ristin
kokoelman saama
kultamitali oli
vuosien uutteran
työn tulosta.

John Godfreyn
lentopostikokoelman
kultamitalia oli myös
jo odotettu jonkin
aikaa.


Jaakko Pelttari kumartaa yleisölle. Aplodit tulivat isosta
hopeamitalista avoimessa luokassa Petsamo-kokoelmalla
ja hopeoidusta pronssista yhden kehyksen kokoelmalla
Kemin postileimoista.


Sirkka Teräsmaan ensimmäistä kertaa esillä ollut hieno
avoimen luokan kokoelma käsitöistä palkittiin hopeamitalilla.


Uolevi Vapaa sai suuren kullatun hopeamitalin Tampereen
postihistorialla ja hopeoidun pronssin kruunukirjeillä.


Ainakin tuomari vaikuttaa tyytyväiseltä tehtyyn työhön.
Bo Söderholm tuulettaa.

Mestariluokassa tasainen kilpailu

Mestariluokassa oli mukana useita hyviä kokoelmia. Tuomariäänestys oli kaksivaiheinen. Ensin äänestettiin viidestä kokoelmasta kolme lopulliseen äänestykseen, johon pääsivät Hannu Kauppi Malli 1930 -kokoelmallaan, Juha Kauppinen Etiopian postihistoriallaan ja Erkki Toivakka Ahvenanmaan postihistoriallaan.


Tuomariston puheenjohtaja Juhani Pietilä laskee suljetun
lippuäänestyksen tuloksia, vierellä valvoo Esa Aaltonen,
joka on siviiliammatiltaan poliisi.

Hannu Kaupin
Malli 1930
voitti näyttelyn
mestariluokan
tasaisen
äänestyksen
jälkeen.

Juhliva Tampereen Filatelistiseura jakoi myös runsaasti Suomen Filatelistiliiton myöntämiä Pro Philatelia -mitaleita ansioituneille kerhon jäsenille.


Pro Philatelia -mitalin saajat ryhmäkuvassa.

Kaikki Tamfilan näyttelytulokset löytyvät tästä.