Euroopan suurin postimerkkinäyttely kiinnosti Jyväskylässä
NORDIA 2011 KERÄSI KIITOSTA JÄRJESTELYISTÄ
Tämän vuoden suurimmaksi postimerkkinäyttelyksi hieman yllättäen kohonnut Nordia 2011 onnistui kaikin tavoin mainiosti. Elämysviikonloppu - joksi tapahtumajärjestäjät olivat nimenneet Jyväskylän Paviljongissa 1.-3.4.2011 järjestetyt samanaikaiset tapahtumat - keräsi yleisöä sankoin joukoin. Samalla kun ihmiset tulivat kirja- ja viinimessuille, joukkojen virta kulki myös postimerkkinäyttelyyn. Esillä olleet kokoelmat olivat nekin parhaasta päästä.
Moni filatelisti hieraisi silmiään astuessaan lauantaina sisään
näyttelyhalliin. Harvoin nähdään tällaista yleisömenestystä
postimerkkinäyttelyssä.
Nordia 2011 kiinnosti myös valtakunnan mediaa. Yllä haas-
tattelun alkua odottamassa espanjalainen Suomi-keräilijä
Luis Alemany (vas.) ja näyttelytoimikunnan puheenjohtaja
Jussi Murtosaari.
Kilpailukokoelmien lisäksi näyttelyssä nähtiin mm. harvinaista Suomi-materiaalia, kun espanjalainen suurkeräilijä Luis Alemany oli tuonut esille oman soikiomerkit ja isohampaiset kattavan kokoelmansa, joka sai viime syksynä Lissabonin Portugal 2010 -maailmannäyttelyn suuren palkinnon eli Grand Prix'n.
Klassisen Suomen suurimpia harvinaisuuksia on harvoin
yleisön nähtävillä ja niinpä punaisen maton päälle sijoitettujen
kokoelmakehysten ympärillä riittikin katsojia. Kokoelman
kirkkain helmi oli neljän 5 kopeekan soikioparin yhdistelmä
kuorella - ainoa maailmassa.
Luis Alemany MTV3:n haastattelussa. Kameran takana
kurkistelee Keski-Suomen Filatelistiseuran puheenjohtaja
Tuomo Koskiaho.
Kamerat käyvät ja filatelia saa harvinaista julkisuutta.
Jussi Murtosaaren (vas.) puhelin soi tiuhaan. Tässä met-
sästetään kadonnutta juhlapuhujaa avajaisiin. Oikealla
odottelee Jyväskylän kaupunginjohtaja Markku Andersson.
Suomen Filatelistiliiton puheenjohtaja Ari Muhonen avaa
näyttelyn.
Jyväskylän Paviljongin toimitusjohtaja Leo Potkonen (oik.)
ehti sopivasti paikalle pitämään oman puheenvuoronsa.
Yhteistyökumppaneita muistettiin pronssisilla Pro Philatelia
-mitaleilla.
Yleisöä eturivistössä. Vasemmalta Tanskan ja Yhdysvaltain
tuomarit Lars Peter Svendsen ja Alan Warren, FIP:n vara-
puheenjohtaja Jussi Tuori, kameran peittämänä Tanskan
Sören Juhl Hansen, keskellä kuvaamassa Filatelisti-lehden
päätoimittaja Lauri Poropudas. Eturivissä oikealla Jani
Taskinen ja liiton varapuheenjohtaja Jukka Mäkinen.
Avajaisvieraita Suomesta ja ulkomailta.
Avajaisiin olivat saapuneet myös Ahvenanmaan postin
toimialajohtaja Anita Häggblom ja Itellan Postimerkkikes-
kuksen pitkäaikainen johtaja Markku Penttinen. Kuvassa
keskellä Jussi Murtosaari.
Kansainvälisin näyttely aikoihin
Nordia 2011 oli kansainvälisin näyttely, mitä Suomessa on aikoihin nähty. Ulkomaisia kokoelmia oli näyttelyssä runsaasti myös pohjoismaiden ulkopuolelta, mm. Hollannista, Saksasta, Iso-Britanniasta ja Yhdysvalloista. Säännöt sallivat sen, kunhan näytteilleasettajat olivat jonkin pohjoismaisen filatelistiliiton, Viron liiton tai Scandinavian Collectors Clubin jäseniä.
Tuomariston työskentelyä johti juryn puheenjohtaja Jussi
Tuori (keskellä). Vasemmalla englantilainen tuomari Brian
Trotter, oikealla tuomariston sihteeri Ari Muhonen.
Näyttelyssä oli varattu tarpeeksi aikaa tuomarien työsken-
telyyn ennen ovien avaamista yleisölle. Suuri ja valoisa halli
oli tuolloin vielä hiljainen. Isossa hallissa oli yhteensä lähes
1100 kehystä näyttelykokoelmia.
Kokoelmista suurin osa oli perinteistä filateliaa tai postihistoriaa, lähes 50 kumpaakin. Seuraavaksi eniten oli avoimen luokan kokoelmia, miltei 20. Aihekokoelmia ja ehiöitä oli hiukan vähemmän, 15 tai alle. Postikortit olivat ensimmäistä kertaa mukana Nordia-näyttelyssä virallisena luokkana, niitä oli esillä kahdeksan kokoelmaa.Etenkin ruotsalaisilta odotettiin vahvaa panostusta korttiluokkaan, mutta oman maan hyvin lähelle osunut kansallinen näyttely lienee verottanut osallistujia. Ruotsalaisia kokoelmia oli kaikkiaan mukana Nordiassa vain noin 120 kehystä, mikä ei ollut paljon yli tuhannen kehyksen kokonaismäärästä.
Eniten oli luonnollisesti suomalaisia kokoelmia, yli 600 kehystä.
Tuomaristoa tarkkaavaisena. Vasemmalla selin Norjan
Tonnes Öre, sitten Jussi Tuori, Tanskan Lars Peter Svendsen,
Ruotsin Gert Fredriksson ja Saksan Wolf Hess.
Nordian tuomariston jäsenet tulivat kaikista pohjoismaista sekä Saksasta, Iso-Britanniasta ja Yhdysvalloista. Joillekin kokoelmille kansainvälinen vertailu merkitsi pisteiden pudotusta, mutta moni pystyi myös parantamaan aiempia tuloksiaan. Näyttelyn yleistaso oli tulosten perusteella varsin korkea. Tuomaristo jakoi kilpailukokoelmielle yhteensä 18 kultamitalia, vaikka pisteraja pohjoismaisissa näyttelyissä onkin peräti 90.
Myös yleisön joukossa oli tavallista enemmän kansainvälisiä
vieraita. Vasemmalta Steve Lund ja Kauko Aro Yhdysvalloista,
oikealla Jeffrey Stone Skotlannista.
Ruotsalainen tuomariharjoittelija Sofia Karlsson (keskellä)
on poikennut kauppiastiskin ääreen.
Ruotsin komissaari
Cajsa Ojakangas
etsii kohteita
kilpikonnista (ja ihmi-
sistä) kertovaan avoimen
luokan kokoelmaansa,
joka palkittiin näyttelyssä suurella vermeilillä
parhaana tämän luokan
kokoelmana.
Englantilaiset Birthe ja Chris King olivat Jyväskylässä näyt-
teilleasettajina, minkä lisäksi Chris King toimi Iso-Britannian
komissaarina. Hän sai näyttelyssä Tanska, Slesvig ja Holstein
-kokoelmallaan kansainvälisen suuren palkinnon, Grand Prix
Internationalin.
Alemanyn Suomi-kokoelma kiinnosti saksalaista Werner
Filmeriä (etualalla), jonka oma Suomen varhaisfilateliaa ja
paikkakuntaleimoja käsittelevä kokoelma sai näyttelyssä
kultamitalin. Suomea puhuva Filmer viettää kaikki kesät
Rantasalmella.
Kotimaastakin tultiin näyttelyyn bussilasteittain. Ilpo Vesa-
kari (vas.) ja Turun Postimerkkikerhon puheenjohtaja Pekka
Rannikko edustivat turkulaisia.
Kuopiolainen aitouttaja Lauri Väätäinen tutkii kauppias-
pöydän antimia, Terho Siponen tarkkailee. Molemmat olivat
rakentamassa näyttelyä. Aitouttajilla oli myös oma kokouk-
sensa Nordian yhteydessä Jyväskylässä.
Rautatien Filatelistien puheenjohtaja Tedik Bederdin (kes-
kellä) vaihtaa kuulumisia Kari Rahialan kanssa.
Näyttelyyn oli tutustumassa myös Kimmo Kalliomäki, joka
voitti alkuvuodesta liiton kyselytutkimuksen vastaajien kes-
ken suoritetussa arvonnassa 10 kopeekan ovaalin. Merkki
on nyt hyvässä tallessa albumissa. "Jospa täältä näyttelystä
löytyisi ideaa kokoelman rakentamiseen," mies myhäili.
Suomen Filatelistiliiton tiskin takana hymyilevä kaunotar on
liiton puheenjohtajan Ari Muhosen tytär Aino.
Kauppiaskäytävällä tehtiin löytöjä ja tavattiin tuttuja.
Tuttuun tapaan etenkään Aspbäckin myyntipöydän ääressä
ei juuri hiljaista hetkeä näkynyt.
Postinkin myyntitiskin takana oli vilskettä, kun näyttelyn
avajaispäivänä ilmestyi tukku uusia postimerkkejä. Niiden
ensipäiväleimaus tosin oli Helsingissä, mutta samana päivänä
ilmestyneet ehiökortit ja postikirje saivat Jyväskylän ensi-
päiväleiman.
Suomen Filateliapalvelun Esa Kärkäskin näyttää tyytyväi-
seltä. Kuvan alareunassa oikealla Oskari Hellman.
Ruuhkaa Kaj Hellmanin myyntipöydän ympärillä.
Kaj Hellmanilla riittää aina aikaa keskustella asiakkaiden
kanssa.
Suomen Posti-
merkkilehden
päätoimittaja Seppo
Laaksonen (vas.)
edusti näyttelyssä
ruotsalaista Philea
AB:ta. Etualalla
nuorisofilatelistiliiton
puheenjohtaja
Tuomas Juvonen.
Kokoelmat kiinnostivat yleisöä
Avarat ja valoisat näyttelytilat ja tietoisuus siitä, että tällaisia kokoelmia ei Suomessa usein nähdä, vetivät yleisöä kauppiastiskien lisäksi myös näyttelykehysten ääreen. Mm. Kari Rahialan juontamat esittelykierrokset keräsivät paljon kuulijoita.
Kari Rahialan (oik.) vetämä kokoelmien esittelykierros alka-
massa.
Pian ympärillä oli jo tiivis muuri väkeä.
Tässä tutkitaan kokoelmia ihan oma-aloitteisesti.
Yksi kilpailun
näyttävimmistä
kokoelmista oli
Allan Pihlin
kultamitalikokoelma
Saksan keisarillisesta
laivastosta
postikorttiluokassa.
Tuosta ei asettelu
paljon parane.
Näyttelyn ohjelmaan kuului monenlaista oheisohjelmaa, mm. kaupungin järjestämä vastaanotto Alvar Aalto -museossa. Kutsuvieraina museossa olivat näyttelyn järjestäjät ja -rakentajat, näytteilleasettajat, tuomaristo ja komissaarit. Lue lisää tästä.
Lauantaina pidettiin Jyväskylässä myös Suomen Filatelistiliiton liittokokous. Lue lisää tästä.
Royal Philatelic Society Londonin jäsenet ja heidän vieraansa kokoontuivat vastaanotolle ennen palkintojenjakopäivällisiä. Lue lisää tästä.
Nordia 2011:n palkintojenjakopäivällisillä jaettiin mitalit läsnä olleille näytteilleasettajille ja mm. näyttelyn suuret palkinnot. Lue lisää tästä.
Näyttelyn kasvoja löydät myös tästä.
Sunnuntain filateelisessa seminaarissa kuultiin neljä mielenkiintoista esitelmää. Lue lisää tästä.